• 14/05/2021 0 Kommentit
    Pizza -pop up oli ihan pop

    Nyt täytyy sorkkahoitajan tunnustaa, ettei omaa jalkaa ole tullut viime aikoina nostettua. Sorkkia vain, ja pizzoja uunista. Juoksu on loppunut kuin seinään – tai taikinaan. Mutta siitähän se juoksu alkoi, kun sydän särkyi ja v…ti (halutessasi voi lukea, että ahdisti). Nyt ei ilmeisesti enää v…ta, ainakaan niin paljon. Sitä paitsi pizzan paistamisesta on tullut enemmän kuin harrastus.

    Tuotekehityksen tuloksia ovat Revontuli (Aura, poro ja persikka), valkoinen Perry (pohjalla ranskankerma, päällä poro ja päärynä) ja tietenkin Kurajoki, koska olen hauska ja kotiseuturakas mies. Kurejoessa on vettä, kaloja ja mutainen pohja; Kurajoessa kinkkua, tonnikalaa ja salamia.

    Hämettä ei voinut jättää lapsuusmaisemia huonommalle. Siksi oli kehitettävä vielä sellainenkin. Siihen pistettiin ananasta, Auraa ja kinkkua. Pepperoni olisi vaan jäänyt niin köyhäksi ilman niitä sieniä.

    Poro nousi keskeiseksi kentältä saatujen palautteiden perusteella. Kurajokeen ja Hämeeseen poro lisätään siinä vaiheessa, kun niillä seuduilla havaitaan ensimmäinen tokka.

     

    Pizzatohtori on nyt somessa

    Sivu-uraa on tässä kehitelty ajan henkeen. On luotu Pizzatohtorin someprofiili, on IG ja Tik ja Tak ja Tok. Mutta mitenkäs niihin nyt sisältöä, kun sorkkiakin riittäisi?

    Tässä alkaa olla tekemistä miehelle, joka on ihan virallisesti huono tarttumaan toimeen. Eikös se virallista ole, kun intissä 29 vuotta sitten niin mainittiin, että oma-aloitteisuus puuttuu?

    No, melkoisen pizzasirkuksen sorkkahoitaja kuitenkin aloitti. Niin kuin on tullut ilmi, ei sitä pienesti viitsi liikkeelle lähteä, ainakaan Pohjanmaalle. Tuli, mitä tuli.

    Aprillipäivä oli hyvä päivä lupailla kaikenlaista somepäivityksessä. Pääsiäisenä oli lupausten lunastamisen aika. 3 kg+3 kg +3 kg oli taikinakoko, ja mukaan tarttui vielä pakastettuja pohjia, reilut 13 kiloa vehnää syötettäväksi. Siinä oli vähän varalle, koska menekkiin pitää varautua. Muut teköö, mitä osaa, ja me pohjalaiset, mitä halutaan – vai miten se meni? Pizzatohtori lähti noitia Pohjanmaalle karkottamaan.

     

    Ei ihan oppikirjojen mukaista markkinointia

    Markkinointi jäi kevyeksi. Menomatkalla postasin Itäkylän ryhmään, että kohta tuoksuu pizza.

    Olisihan tuota saattanut jossakin muuallakin mainostaa, mutta kun puuttuu se oma-aloitteisuus. Eikä sitä paitsi voinut olla varma, tuleeko seinästä tarpeeksi virtaa uuniin ja kestävätkö sulakkeet. Itsellä kyllä virta riittäisi, ja sulakkeetkin ovat mallia lehmän hermot. Mutta entä lähipiiri, jolle olin keksinyt pientä pop up -henkistä virikettä?

    Lankalauantaina sitten kurejokiset ja alajärviset ajelivat pizzojen perässä. Kiitos siitä. Yksi ajeli vähän muutenkin, kun ohjasin harhaan. Korvaukseksi laitetaan sinulle kaksi pizzaa, kun olen seuraavan kerran huudeilla.

     

    Asiantuntija-apua

    Mikäs siinä oli paistellessa, kun laadunvalvonnasta vastasi Kaija S., kotitalousopettaja evp.

    ”Nyt on liian tummaa. Me voidaan syödä tämä.”

    Laaduntarkkailija oli tuimana.

    Päivä oli hauska, ja pizzoja tuli paistettua 47.

    Sunnuntaina vedettiin sitten Kaijan kanssa 40 läpi, että saatiin hyviä kuvia ainakin someen. Minä paistoin, ja muori punnitsi Aura-juustoa ja poroa kertakäyttöpikareihin.

    ”Kyllä kannatti lukea kotitalousopettajaksi”, taisi hän ajatella.

    Pizza on siitä hauska, että se herättää tunteita, mielipiteitä ja ruokahalua. Näitä kaikkia löytyi armollisilta apujoukoiltani. ”Liian vähän täytteitä”, ”Tuosta ei lähde nälkä” ja niin edelleen.

    Voihan se niinkin olla, mutta jos se maistuu ja näyttää hyvälle, olen mielestäni päässyt lähelle sitä mitä tavoittelin.

     

    Uskottavuudesta ei tingitä

    Laiha kokki ei ole uskottava. Näin sain kuulla valitettuani haalarin tiukkuutta oikeissa töissä. Tuotekehitys vaatii maistamaan.

    Kyllä ne lomitukset pitivätkin miehen kunnossa, eikä tullut edes kiusausta tai tarvetta maistaa mitään. Se on oikeasti rankka työ.

    No, mitä jatkossa? Markkinoita ja pizzasirkusta.

    Mitään en voi luvata, mutta Rokuleita ei ole vielä peruttu, ja sähköä kuulemma riittäisi. Pitäisikö lähteä Alajärvelle paistamaan?

     

    Pizzatohtori tuotteiden äärellä !

    Lue lisää
  • 18/03/2021 0 Kommentit
    Näyttäviä naisia jonossa – se on sorkkahoitajan arkea

    Mitä sulle kuuluu? Välillä jotkut asiat onnistuvat, mutta onhan tämä raskaasta aikaa,

    vai kuinka?
    Kävin kotikäynnillä Orawan ja Okadian luona. Ne ovat maailmaa nähneitä naisia: ovat
    käyneet isolla kirkolla asti ihan vain näyttäytyäkseen. Nyt on niilläkin liikkumiset
    vähissä, vaikka sorkkahoitaja teki pedikyyrit viimeisen päälle.
    Orawa on rodultaan jersey, kevytrakenteinen lypsylehmä. Rotu on maailman toiseksi
    tunnetuin. Suomessa määrä on vielä melko pieni, mutta kasvava (tietää Faba 2019).
    Okadi on puolestaan arvonsa tunteva holstein-rouva. Se ei käskemällä telineeseen
    tule, mutta kun isäntä talutti, niin hyvin seurasi.
    Oli siellä tilalla hoidettavana vajaat 30 muutakin lehmärouvaa. Hyvin kulki liikenne
    telineeseen, eikä sorkkaterveydessä ollut mitään ihmeellistä.
    Pakkanen välillä vähän haittaa sorkkahoitajan työntekoa. Vastapainona ovat onneksi
    kuumat harrastukset. (Kai muistatte pizzauunin suotuisan lämpötilan?)


    Voi pappi, mitä puhut
    Kuumeni muuten sappikin sorkkahoitajalla ja monella muulla, kun pappi puhui. Osa
    erosi tai sanoi eroavansa kirkosta. Kaikki eivät edes kohua huomanneet, niin kuin
    aina.
    Enkä nyt tarkoita mitään väkevää saarnaa, vaan Kirkko ja kaupunki -lehden blogia,
    jossa Kuula tykitti sellaista puhetta, että liekö kulkutauti sekoittanut päänsä. Niinkö
    tuo tosiaan vertasi kotieläintiloja keskitysleiriin?
    Eikö se mene niin, että poliisi on poliisi 24 h? Sama papilla. Tämä oli onneksi vain
    yksittäisen papin oma kirjoitus. Googlella sitä et enää löydä. Parempi niin.


    Pizzaa roomalaisittain
    Tähän asti päästy, eikä pizzaa ole mainittu, pizzauuni vasta kerran sivulauseessa.
    Että olenko paistanut ja maistanut? No mitäpä luulette? Kyllä.
    Entä mitenpä tuo liikkuminen? Ei kun uunia on pitänyt lämmittää. Se on niin
    pakkasia pitänyt.
    Yksi kaveri kysyi, että laitanko täytteet grammoina. Vastasin, että fiiliksen mukaan,
    mutta aika nuukasti. Sen oli kuulemma kuvista huomannut.
    En tiedä, lähteekö se nälkä, jos revittelee ja lisää kinkkua 40 grammaa, juuston
    tuplana ja vielä joku ekstratäyte. Kas kun tekee ohutta ja rapeaa, niin siinä maistuvat
    sekä leipä, tomaattikastike että myös ne vähäiset täytteet. Kokonaisuus ratkaisee.
    Jos muita täytteitä haluaa, niin sitä varten sitten toinen pizza.


    Aurajuustoa?
    Siitä tulikin mieleen, että laittaisiko seuraavaksi leipäjuustoa ja salamia? Vai ehkä
    perunapizza ja siihen lisäksi aurajuustoa? No, pyyhkikäähän suupielet.
    Tämä ei ole mainos, mutta totean vaan: Valion Aurajuustoa ei pysty kopioimaan. Siitä
    jos tykkäät, niin tykkäät isosti.
    Sorkkahoitaja on sitä mieltä, että pizza on hyvää, varsinkin muiden tekemä.
    Makuasioista voidaan toki väitellä. Välillä tulee tehtyä itsekin erinomaista lättyä, ja
    aina kuitenkin ihan kelpo syötävää. En tiedä uskaltaako pizzasta tehdä enää
    päivityksiä sosiaaliseen mediaan. Joutuu pian paistamaan urakalla.
    Facebookin mukaan muutama kaverikin harrastaa nykyään pitkiä nostatusaikoja.
    Mistähän sellainen buumi?


    Sorkkahoitaja somessa
    On sitä sorkkahoitaja miettinyt sosiaalisessa mediassa markkinointiakin ja
    markkinointia noin yleensä.
    Eräältä yrittäjältä kysyin, miksei hänellä ole kotisivuja. Ei kuulemma ole tarvetta.
    Minä olen sitä mieltä, että yritys ilman kotisivuja on tänä päivänä kuin sorkka ilman
    huoltoa tai pizza pullajauhoista. Eli laitoin sitten sorkkahoitajan Facebookmarkkinoinnin tulille. Pärstä näkyy ja jokunen lehmäkin. Katsotaan, mitä siitä tulee.
    Niin, onhan se tämäkin markkinointia: raapustella olemattomilla kirjoitustaidoillaan.
    Tekis nyt vaan niitä oikeita töitä niin kuin Maunuksela ja Hallikainen laulussaan.
    Olisi muuten Markosta yksi muisto. Kun tarvetta kuskille ilmaantui, niin hänellä oli
    kortti – traktori sellainen. Minulla ei ollut enää sitäkään.
    Voi aikoja, voi traktorin pärinää ja tärinää. Tarinoita hyvin kerrottuja, keksittyjä,
    koskettavia, elämän makuisia, rakastettuja. Välillä niitä löytää, joskus ne hukkuvat
    kiireen ja suorittamisen taa.


    Pitäisiköhän lähettää Markolle kortti?



    Kaupin Ohawa eli orawa

    Lue lisää
  • 07/01/2021 0 Kommentit
    Kuumat 90 minuuttia

    Vuosi 2020 oli erilainen: välillä ahdistava, mutta samalla yritykselle lähes paras tähänastisista. Sorkkahoitoasiakkaita on tullut lisää, ja hoitoväliä on tiloilla lyhennetty. 

    Sorkkahoitaja puolestaan pelkää, että oma lenkkiväli pääsee pitenemään. Siitä voisi seurata kroonistuva vaikeus lenkkareiden löytää jalkaan. Tosin huoli taitaa olla turha. Makoilu on kovaa työtä sekin. Alle viikossa ovat selkä ja polla kireänä, jollei painu juoksemaan.

    Henkistä kasvua havaittavissa

    Vuoden kolmena ensimmäisenä aamuna ensimmäinen havainto on ollut, että joko yöllä on satanut lunta tai sitten lumityöt unohtuivat eilen.
    Tänään valmistauduin pitkikselle. Kello soi 7.00. Aamukahvit naamaan ja lumitöihin. Niistä selvittyäni totesin jättäväni pitkän lenkin välistä aikataulullisista syistä.
    Lähdin kuitenkin juoksemaan jäisiä kaupungin katuja. Pakkasta vähän, lunta sitäkin enemmän. Askel kevyt. Nastat oikein pureutuivat jäiseen alustaan. Korvissa soi Alan Walker.
    Juoksun lomassa ajatukset karkailivat kahden vuoden taakse, kun juoksin saman reitin. Olinko kasvanut ihmisenä, kehittynyt juoksun harrastajana, oppinut elämään hetkessä? Aina innokkaasti tutustumassa uusiin ihmisiin? EI, en. En todellakaan.
    Selkeä merkki henkisestä kasvusta oli kuitenkin askellajin vaihtaminen kävelyyn. Näin sitä on opittu armollisuutta itseä kohtaan.
    Liike on lääke, sanotaan. Tosin ei nukkuminenkaan pahaa tee. Sitäkin olen taas pyhien aikaan oppinut tekemään. Pisteet siitä minulle ja Nukku-Matille.

    Paluu Lakikselle

    Käväisin joulun aikaan kotikonnuilla Järviseudulla. Auto tuli tungettua täyteen tavaraa, jota sitten ei tarvinnutkaan, kun loma tuppasi menemään tekemisen sijaan makoilemiseksi. Sen olen itsestäni oppinut, että yliyrittämiseen ei kannata ruveta. Siitä tulee vain sanomista.
    Juoksukamoille tuli kuitenkin käyttöä, sillä vuoren rinteen portaat piti käydä joulupäivänä nousemassa.
    Lakiksen portaat ovat paikallisen kyläyhteisön talkootyön tulos. Portaissa on 500 askelta. Tässä mäessä on otettu ensi puraisu laskettelun saloihin: portaathan on sijoitettu lapsuuteni laskettelurinteen reunaan. Tunnin kun kävelee portaita ylös ja juoksee rinnettä alas, niin tietää, miten hyvältä tuntuu, kun on rapakunnossa.

    Caputoa, caputoa

    Mukaan otetuille parille pussille sinistä Caputoa ( tietäjät tietää) tuli käyttöä Tapanina. Hiiva, vesi ja suola taikoivat siitä lähes täydellisen pizzapohjan. Taikina oli kohonnut lämpimässä, kivi oli uunissa. Lapion olin veistänyt vanerista.
    ”Ei voi tulla muuta kun sotkua”, ajattelivat ne, jotka minut lähemmin tuntevat. Eivät sitä kuitenkaan ääneen sanoneet.
    Mutta fiilis ja ennakkovalmistelut vievät onnistuneeseen lopputulokseen. Vai mitäpä sanotte tästä: 12 pizzaa tavallisessa sähköuunissa 1,5 tuntiin? Kuva puhukoon puolestaan. Mikähän siinä on, että kun jotain tekee, pitää tehdä isosti? Pohjalaista uhoa ehkä. No, olihan se isäukon nimipäivä ja vanhempien hääpäivä.
    Vallitsevan tilanteen takia jäivät pop up -pizzat syksyllä haaveeksi, mutta tulevan varalta tämä oli hyvä testi.

    Edessä hyvä vuosi, eikö vaan?

    Havahdun. Olen kävellyt kilometritolkulla, ja loppiaisena täytyisi jalan nousta.
    Siksi lisäänkin vauhtia.
    Tästä tulee hyvä vuosi sulle, mulle, meille kaikille.
    Mistäkö minä sen tiedän? No, se fiilis ja ne ennakkovalmistelut...
    Valoa kohti – ja uusia polkuja ja sorkkia.

    Lue lisää
  • 14/09/2020 0 Kommentit
    Sorkkia, sementtä ja täydellisiä pizzajauhoja

    Sorkkahoitajalla on ollut tiivis tahti töissä, ja kotonakin on tyrkyllä monta urakkaa: siivousta, huoltoa,

    remonttia, juoksua. Olisi ollut vara valita. Mutta asioita on priorisoitava. Siksi isäntä on laatoittamisen ja
    luuttuamisen sijaan istunut netissä. No, ehkä sitä on yrittäjänkin hyvä välillä armahtaa itseään ja vaatia
    vähemmän näinkin tutulta mieheltä.

    Ette muuten arvaa, miten suurella intohimolla pizzanpaistajien ryhmissä keskustellaan esimerkiksi jauhojen
    määrästä. Minä olen puolestani metsästänyt täydellistä jauholaatua pizzapohjan valmistamiseen. (Kohotus
    24 tuntia, paisto 1,5 minuuttia puulämmitteissä uunissa, 400 asteen lämmössä.)

    Ite tein

    Tuli nimittäin muurattua pihaan napolilaistyyppinen pizzauuni. Pakkohan se oli, kun aiemmin minulla oli
    pizzanpaistoon soveltuva uuni vain sisätiloissa, sellainen leivinuuni. Kun on entisessä elämässään toiminut
    pizzayrittäjänä, niin ei ihan mikä tahansa lätty tai uuni kelpaa. Eikä tuo pizza muuten juoksua harrastavalle
    sorkkahoitajalle huono harrastus olekaan. Raskas työ vaatii raskaat eväät.
    Pizzauunin tekeminen ei toki ollut yhtä helppoa kuin pizzojen, mutta pakkohan se oli silti itse tehdä. ”Auttaa
    ei tarvitse. Minä olen Pohjanmaalta.” Ja tulihan siitä uunista muuten hyvä.
    Se on kun tavallista yrittää, mutta priimaa pukkaa. Muuhan ei pohjalaiselle luonteelle kelpaakaan: oli sitten
    kyse pizzapohjasta, pizzauunista tai sorkkien hoidosta. Nyt on uuni, jolla paistaa vaikka 200 lättyä päivässä.
    Sehän muuten joku päivä tehdään.


    Ajan hermolla
    On tässä sorkkahoitajaa hermostuttanutkin. Toissaviikolla hoitoteline kaatui ja öljynsuodatin hajosi. Uuden
    osan löytäminen ei ollutkaan mikään piece of pizza, ja siinä oli mennä tuhannen sorkan keikka sivu suun.
    Onneksi kollega pelasti, ja osa saatiin kotiin kuuden tunnin autossa istumisella. Sellainen lauantaipäivä.
    Hermoilusta tulee mieleen sorkkahoitajan näyttökoe vuosien takaa. Totta ihmeessä se hermostu-, kun
    yleisöäkin oli paikalla enemmän kuin tarvittiin, liekö oikein hevosmiesten malliin.
    Ja onhan sitä pizzahommissakin aikanaan hermoitu vuosituhannen vaihteessa. Jos joku olisi silloin kysellyt,
    teenkö hyviä lättyjä, vastaus olisi ollut niin ja näin. Nyt vastaan, että ”Teen”, enkä enää hermoile kun akkojen
    kanssa!

    Eli mitä laitetaan?


    Luvassa lypsyä, juoksua ja totuuksia
    Viikon kalenteri on päivitetty: vähän lypsyä ja kehon mittaus, johon tilasin ajan. Kun puntari sanoo painon
    pysyneen samana, mutta huomaat, että rentut muistuttavat telttaa, on jossain tapahtunut kiinteytymistä.
    Tätä kuuria en ole huomannut lehdissä mainostettavan: työtä, juoksemista ja napolilaista pizzaa. Toimii.
    Loppuviikosta juostaan taas, eli ensi viikolla ei hoideta kuin omia jalkoja.
    Mutta jos susta tuntuu, että mä voisin tulla hoitamaan ne teidän lehmienne sorkat, ei muuta kun
    pirauttelet. Voit tietenkin lähettää myös postia.
    Taidan mennä laittamaan tulet pizzauuniin. Ite kaikki on tehtävä!


    Lue lisää
  • 17/08/2020 0 Kommentit
    Onko sun sorkat kunnossa?

    Ei ole sorkkahoitajaa tällä hetkellä jalkoihin katsominen. Rakot rehottavat varpaissa, ja muutama kynnenmenetyskin näyttää olevan edessä. Olo lienee kuin valkoviivan paiseesta kärsivällä asiakkaalla. Lehmän paiseeseen auttaa kenkä, joka keventää vauriosta kärsivän sorkkapuoliskon. Polkujuoksua harrastavan sorkkahoitajan pelastus ovat rakkolaastarit. 

    Kaikkea se kaksi vuotta sitten alkanut juoksuharrastus teettää. Muutama päivä sitten vetelin yhteen putkeen maratonin verran 1,3 kilometrin lenkkiä Aulangon maisemia kierrellen. Kuuma olisi tullut ilman hellettäkin. 

    Kyllä se niin on, että tuskaa ei saa juoksemalla pois, mutta siirrettyä kyllä. Jos lähtiessä ottaa päästä, niin matkan edetessä yhä enemmän varvaspuolesta.


    Sorkista potkua harrastuksiin
    Kun toimii fyysisessä ammatissa maatalouslomittajana ja sorkkahoitajana, päivittäinen askelmäärää kohoaa jopa 30 000:een. (Maratonin mittaisessa juoksussa se oli muuten noin 60 000.) 

    Ilman työstä saamaani kestävyyttä en olisi koskaan lähtenyt laskettelemaan vuorille. Ei olisi ollut kuntoa.
    Tie huipulle – siis vuorille ja tuntureille –- on kulkenut asiakasnavettojeni kautta, ehdottomasti.

    Paluu Pallakselle
    Vuosi sitten oli elämäni toinen Ultra Trail, Hetta-Pallas. Tossua toisen eteen ehkä joku 58 kilometriä reittimuutoksien takia.
    Ensimmäiset kymmenen kilometriä olivat maantietä. Siinä sai hyvin juostua jalat puhki, joten voin sanoa, että ei se meno sitten tunturissa enää niin vauhdikasta ollut. Mutta kukapa sinne asti olisi keskeyttämään lähtenyt?
    Juoksuntapaisella askeleella matka onnistui reiluun kymmeneen tuntiin. Tavoitteeksi olin asettanut – vain yhden pidemmän juoksun kokemuksella – kahdeksan tuntia. Eli urakan voi kusta ennen kuin se alkaa: olkoon se harrastus tai pitkäksi venyvä työpäivä sorkkien parissa.
    Palasin Pallakselle kuitenkin paremmassa kunnossa kuin varusmiespalveluksessa liki 30 vuotta aiemmin, kun hiihdettiin samaisella tunturilla vuonna 1992. Se jos mikä ei ole huono asia, jos viittäkymppiä käyvä ukko on elämänsä kunnossa tai ainakin tavoittelee sitä.

    Vaarat häämöttävät
    Varpaat kestävät matkassa, kun juoksija muistaa panostaa kunnon kenkiin ja sukkiin. ”Ehkäise ennalta, sanoi sorkkahoitaja.”
    Syyskuussa juostaan Aulanko Tower Trail Hämeenlinnassa. Taas saa laittaa lapun rintaan. Se onkin ensimmäinen lappujuoksukisa tälle vuodelle. Päätavoitteeni on lokakuun Vaarojen maratonilla juostava 65 kilometriä.
    Sitä ennen hoidetaan sorkkia, pestään käsiä ja remontoidaan rintamamiestaloa taitojen ja ehtimisen mukaan.





    Lue lisää